Puuteollisuuden alku

Paatsjoen ja Inarin alueen metsähakkuut alkoivat jo 1600-luvulla, kun Jäämeren rannikolla tarvittiin puuta veneiden ja talojen rakennusaineeksi sekä polttopuuksi. 1800-luvun loppuun mennessä Norjan merenrannikon metsät oli hakattu, ja Norja alkoi hankkia puuta Suomesta. Suomen uudisasukkaat myivät tukkeja Norjaan, mutta kolttasaamelaiset kaatoivat puuta vain omaan tarpeeseensa. Villit hakkuut jatkuivat Vätsärin erämaassa, vaikka Metsähallitus perustettiinkin vuonna 1859 nimenomaan valvomaan ja hoitamaan valtion omistamia metsiä. Tilanne rauhoittui vasta vuonna 1913, kun alueelle palkattiin uusi metsänhoitaja, jolle alettiin maksaa kunnollista palkkaa.

Sahateollisuus levisi 1800-luvulla etelästä kohti pohjoisen koskemattomia raaka-ainelähteitä. Venäjällä sahoja perustettiin ensin Jäämeren rannikolle, mutta pian niitä rakennettiin myös sisämaahan jokien varsille. Arkangelin kuvernementissa oli vuonna 1861 kahdeksan sahalaitosta. Vuoteen 1900 mennessä sahojen määrä oli kasvanut jo 34:än. Kirkkoniemessä sijaitsevan A/S Sydevarangerin rautakaivoksen avaaminen 1900-luvun alussa lisäsi saha- ja hakkuutoimia alueella.

Laajat metsänhakkuut alkoivat Suomessa 1920-luvulla, kun Metsähallitus myi 2 miljoonaa tukkia norjalais-englantilaiselle Atif-yhtiölle. Yhtiö kuljetti tukit A/S Pasvikin sahalle, joka sijaitsi Paatsjoen Jakobsnesissa. Hakkuut ja uitto työllistivät paljon ihmisiä 1920-1930-luvuilla. 1940-luvulla saksalaiset ja itävaltalaiset sotilaat kaatoivat Petsamon alueen metsiä polttopuiksi. Saksalaissotilaiden ryöstöhakkuut jättivät jälkeensä laajoja puuttomia alueita Paatsjokilaaksoon. Samalla vuosikymmenellä puuta tarvittiin myös Kolosjoen nikkelisulattamon ja -kaivoksen sekä Jäniskosken voimalaitoksen ja säännöstelypadon rakentamiseen. Viimeisen kerran tukkeja uitettiin Inarijärveltä Paatsjoelle vuoden 1945 kesällä.

Kaivosten, sulattojen ja vesivoimalaitosten rakentaminen

Alkusysäyksen varsinaiselle teollistumiselle antoi Kirkkoniemen rautakaivoksen perustaminen 1900-luvun alussa. Kolosjoen sulatto Petsamossa otettiin käyttöön 1940-luvun alussa. Kiihtyvän teollistumisen myötä Paatsjoki valjastettiin sähkön tuotantoon ja laajoja metsäalueita hakattiin Paatsjoen rannoilla ja Vätsärin eteläosissa 1900-luvun alusta aina toiseen maailman sotaan saakka.

Toisen maailmansodan jälkeen vallitsi pysähtyneisyyden ja kylmän sodan aika. Aikakauden ilmapiiristä huolimatta Suomi, Norja ja Venäjä solmivat vuonna 1959 sopimuksen Inarijärven ja Paatsjoen säännöstelystä. Sopimus on voimassa vielä tänäkin päivänä. Paatsjoelle rakennettiin 1900-luvun loppuun mennessä kaikkiaan seitsemän voimalaitosta. Voimalaitokset ovat vaikuttaneet positiivisesti koko alueen talouselämään työllistämällä paikallista väestöä ja turvaamalla sähköntuotannon. Toisaalta säännöstely ja siitä aiheutuva vedenpinnan nousu ovat aiheuttaneet huomattavia ympäristövaikutuksia. Muutokset ovat kohdistuneet esimerkiksi ranta- ja vesikasvillisuuteen, kaloihin ja linnustoon. Lisäksi useat joenvarren asukkaat joutuivat säännöstelyn alettua muuttamaan taloistaan ja arkeologien täytyi evakuoida yksi kolttien hautausmaa nousevan veden alta.